Furuno Finland Oy

Suuri osa tuotteistamme on tehty ammattikäyttäjille, joiden vaatimukset ja luokitukset ovat kovemmat. Se tarkoittaa myös, että veneilijöiden laitteistot tehdään samalla kokemuksella ja laadulla.

Furuno Finland Oy

NMEA Awards

NMEA Awards

Furuno Finland Oy (sales a furuno.fi), 5.10.2018

Vuodesta 1971 lähtien FURUNO on ollut palkittuna 225 kertaa alan kattojärjestön NMEA:n kilpailussa elektroniikkamarkkinoiden parhaasta tuotteesta omassa tuoteryhmässään. Tämä on enemmän kuin mitkä tahansa kaksi muuta toimijaa yhteensä. Se on melkoinen osoitus jatkuvuudesta ja valmistajan pyrkimyksestä tuottaa alansa parasta asiakkailleen.

Siitä asti kun Furuno voitti palkinnon “Best Fish Finder Award” vuonna 1971, FURUNO on voittanut vuotuisia palkintoja useissa kategorioissa joka vuosi. NMEA (National Marine Electronics Association) kattojärjestön missiona toiminnassaan on ollut myötävaikuttaa merielektroniikkateollisuuden kehitykseen sekä yleistymiseen. Järjestö myös luo standardit elektroniikan rajapinnoille, niiden kommunikaatioprotokollille ja muille vaadittaville ominaisuuksille laitteistojen yhteensaattamiseksi. Vuosittain NMEA järjestö antaa tunnustusta uusille tuotteille parhaan muotoilun, suorituskyvn ja luotettavuuden perusteella. 


NMEA järjestön jäsenet koostuvat jälleenmyyjistä, jakelijoista, alan asiantuntijoista sekä NMEA hyväksytyistä asentajista, jotka vuosittain äänestävät minkä he kokevat parhaana ja minkä kuuluisi voittaa. Tästä syystä näiden palkintojen voittaminen auttaa FURUNOa rakentamaan ja ylläpitämään mainettaan maailmanlaajuisesti erinomaisuuden ja luotettavuuden saralla.


NMEA palkinnot vuonna 2018:


Product of Excellence - Radar: DRS4D-NXT Solid State Doppler Radar

Product of Excellence - Fish Finder: DFF3D Multi-Beam Sonar

Product of Excellence - AIS: FA170 Class A AIS

Product of Excellence - NMEA2000 Sensor: SC33 Satellite Compass

Product of Excellence - Commercial: FAR2127 IMO Radar


Aiemmat palkinnot näet oheisesta pdf-tiedostosta:



Takaisin